Shay, Oman tiensä kulkija

[Laurel]

Shay
- Never forget, never forgive

Viralliselta nimeltään: Darach Flaithrí Maceachthighearna
Kutsutaan kuitenkin: Shay
Sukupuoleltaan: Mies, herra, poika…
Entinen tupa: Korpinkynsi
Sauva: Tummaa tammea, pitkähkö ja siro, ihmissuden jauhettu hammas ja thestralin siipinahkaa sisällä
Ikä: Lähestyy kahtakymmentä, syntynyt 1.11.1992
Suojelius: Kangaskäärme
Seksuaalisuus: Aseksuaalinen
Vereltään: Puoliverinen
Siviilisääty: Ei ainakaan suhteessa
Syntynyt: Irlannissa, lähellä Limerickiä
Asuu: Lontoossa

All of my hate cannot be found
I will not be drowned by your thoughtless scheming
So you can try to tear me down
Beat me to the ground

I will see you screaming

Menneestä:
Vihaa, vihaa, vihaa. Sitä Shay muisti lapsuudestaan eniten. Vihaa kaikkia lähelläolevia kohtaan; pelkoa, nöyryytystä, joka muuttui vähitellen yhä kasvavaksi vihaksi, vihaksi josta ei pystynyt enää päästämään irti. Oli tapahtunut liian paljon, että olisi voinut antaa asioiden vain olla, että olisi kyennyt unohtamaan ja rakentamaan itsensä uudelleen niistä raunioista, jotka olivat jäljellä itsetunnosta, jota ei koskaan ehkä ollut kunnolla ollutkaan. Sitä oli kestänyt niin pitkään, huonoa aikaa, että aika sitä ennen oli painunut huonojen muistojen varjoon.
Shay ei ollut orpolapsi, mutta vanhemmiltaan huostaanotettu kersa josta ennen pitkää tuli orpo. Alussa ei ollut niin, alussa oli isä, äiti ja poika, tavallaan onnellinen perhe vaikkei Shay ihan suunniteltu ollutkaan. Mikään ei kuitenkaan ollut vielä niin pahasti pielessä kuin myöhemmin. Kului kolme vuotta, ja Shayn isä kuoli. Onnettomuudessa, sanottiin. Shay ei itse osannut epäillä tätä selitystä, ja elämä jatkui äidin kanssa kahden. Pojan äiti ei kuitenkaan ollut kunnollisin noita, mitä velho- tai jästimaailmakaan oli nähnyt, ja nainen viipyi hämärissä puuhissaan välillä useita päiviäkin. Shayn isän kuolema oli saanut tuon muuttumaan, osan ajatuksista hämärtymään, ja tuli aikoja jolloin Shay jätettiin yksin päiväkausiksi. Pikkuinen oli nälkäinen, hädissään, ja söi milloin mitäkin nälkäänsä helpottaakseen. Muutaman kerran oli hengenlähtökin lähellä tuon laitettua aivan vääriä asioita suuhunsa…
Sitten äiti lähti pois, eikä enää tullutkaan takaisin. Pieni Shay oli ymmällään. Äidin sijaan taloon ilmestyikin aivan vieras mies ja täti, jotka selittivät, ettei äiti enää huolestisi pojasta. Silloin nelivuotias Shay päätti, että ei sitten kukaan muukaan, ja kieltäytyi lähtemästä kaksikon mukaan. Kuitenkin pikkupoika oli helppo kantaa kiukuttelevanakin ulos talosta, ja niin Shay vietiin pois. Todellisuudessa, kuten pojalle myöhemmin selvisi, tuon äiti oli joutunut velhovankilaan, ja muutaman vuoden kuluessa nainen kuoli. Silloin Shaysta tuli virallisesti orpo.

Ensiksi Shay vietiin lastenkotiin. Pitkään ei tuo lastenkodissa viipynyt, vaikka lastenkodiksi saattoi kasvattiperhettäkin hyvin nimittää; perheeksi Shay ei olisi sitä sanonut, ei siinä valossa, mitä se sana hyvässä mielessä tarkoitti. Talon kuri oli varsin laitosmainen, ja mikä pahempaa, laitoksen ammattimaisuus puuttui.
Sitä ei näytetty ulospäin. Ulospäin kaikki oli kunnossa, kuinkas muutenkaan. Ei ollut alkoholismia, ei masentuneisuutta, ei mitään mikä olisi voinut olla vinossa. Väkivaltakaan ei aina ollut fyysistä, milloin se oli psyykistä, milloin epäsuoraa, milloin taas ruumiillista. Shay ei ollut talon ainoa kasvattilapsi, ja siltäkin osin tämä ”perhe” oli kuin lastenkoti. Lapset eivät suinkaan liittoutuneet vanhempia vastaan, vaan kaikkien välillä vallitsi kova kilpailu. Kuka oli paras, kuka sai huomion, kuka oli suosikki.

Shay ei ollut koskaan suosikki. Ennen pitkää tuo lakkasi yrittämästäkin moista, alkoi katsella kaikkea ulkopuolelta. Miten typerää, miten pikkumaista ja naurettavaa. Hän ei ollut osallisena siinä, hän oli jotain muuta. Muut eivät vain sitä eroa huomanneet, ja pienempää oli turhan helppo kiusata, jotta sen olisi jättänyt tekemättä. Shay sai kokea kaiken läpi pahoinpitelystä seksuaaliseen hyväksikäyttöön (ei kuitenkaan raiskausta vielä tuolloin), eikä poika missään välissä ymmärtänyt, miksi. Mitään syytä, riittävän hyvää sellaista, ei tuolle ollut. Kaikki oli vain sitä, että joku tahtoi alistaa. Eikä Shay tahtonut alistua; pienenä tuo pelkäsi monet illat ja yöt uskaltamatta nukahtaa, tulisiko joku huoneeseen, kävisi nukkuvan kimppuun. Ihmisiin ei voinut luottaa, kaikessa oli taka-ajatuksia, tarkoitus saada vähintäänkin naurunalaiseksi, mitä sitäkin kävi muutamaankin kertaan. Sitä Shay vihasi silmittömästi; joutumista naurunalaiseksi, toisten huvin ja vahingoniloisen pilkan kohteeksi.

Jästikoulussa Shay oppi lukemaan ja kirjoittamaan. Vaikkakin oikeastaan kummankin taidon tuo oli hallinnut jo muutaman vuoden ennen kouluunmenoa. Olisi voinut sanoa, että poika oli älykäs; ainakin tuolla riitti päätä tajuta asioita ja oppia nopeasti, tosin vain sitä, mitä tuo itse tahtoi oppia. Eikä Shay suinkaan eristäytynyt muista oppilaista; osa juoksi tuon perässä, osa juoksi karkuun ja loput tahtoivat antaa turpaan. Kukaan tuskin jäi kylmäksi, paitsi Shay itse useimmiten. Aina ei nuorukainen jaksanut sormeaan kohottaa, ääntään korottaa, katsoi vain kylmästi ja tuhahti. Välillä taas kimmppuun käytiin niin että veri lensi, joko oman tai toisen, ja sekin useimmiten onneksi nenästä tai huulesta.
Mitään todellista vahinkoa ei ollut sattunut, paitsi Shayn päässä. Ja sitähän ei kukaan huomannut, ei ainakaan silloin.

Lisää muutoksia elämään tuli, kun yhdentoista vuoden ikään päästyään –tosin Shayn tapauksessa tuo oli lähes kahdentoista- oli koulunvaihto edessä. Tylypahkasta ilmestyi silloin kirje, ja ystävällinen naisopettaja selittämään, että poika oli kutsuttu velhojen ja noitien kouluun. Tavallaan Shay oli aina tiennyt odottaa kutsua, velhoperheestä kun oli, mutta jästiperheessä suurimman osan elämästään kasvaneena ei taikuus ollut kuulunut pojan arkipäivään; Pienestä pitäen Shay oli osannut tehdä asioita, joita pidettiin jästimaailmassa mahdottomina. Eihän kukaan nyt saanut esineitä liikahtamaan vain katsomalla siihen suuntaan, mattoa kääntymään hieman rullalle takaa ajavan vihaisen ”isän” jalkojen alla. Se oli vain sattumaa, sanoivat jästit; Shayta oli kielletty kertomasta mitään taikuudesta kenellekään, ja siihen asti siihen oli saattanut luottaakin, ettei kukaan ottaisi tosissaan pienen lapsen höpinöitä taikuudesta ja velhoista. Muistot muuttuivat kuitenkin todeksi, kun poika pääsi Viistokujalle hankkimaan tarvikkeensa ensimmäistä kouluvuottaan varten.

Luonteensa puolesta nuorukainen olisi sopinut kahteenkin tupaan, Luihuiseen tai Korpinkynteen; kuitenkin älykkyys, päättelykyky ja oppivaisuus veivät voiton, ja tuo lajiteltiin Korpinkynteen, nuorukaisen itsensä ollen täysin tyytyväinen valintaan.
Koulu sujui pääosin hyvin. Tuttavia tuli, kokeista poika pääsi läpi ja elämä kulki jokseenkin mallillaan, ainakin enemmän kuin mitä se siihen asti oli mennyt. Toki erimielisyyksiltä ei voinut aivan välttyä, ja jokusen kerran Shay oli itsekin jälki-istunnossa, vaikkei niitä niin kovasti keräillytkään. Tuohon aikaan Shay oli vielä kooltaan varsin pieni, ja pituutta tuo venyikin vasta koulun jälkipuoliskolla. Samoin ennen enemmänkin mitäänsanomattomasta pojasta kasvoi piirteiltään jokseenkin komea, ja varsinkin hymyillessään tuo kiinnitti usein huomiota viimeisillä koululuokillaan. Shay ei vain turhan usein hymyillyt, vaikka sitäkin kyllä tapahtui, ei pojan perusilme ollut hymy korvissa kulkeva ilopilleri.

Kouluvuodet kääntyivät kohti loppuaan. Jatkuva, palava kiinnostus kaikkeen sai nuorukaisen opettelemaan kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman, mitä vain saattoi oppia. Pimeää taikuutta ei koulussa tietenkään opetettu, eikä nuorukainen voinut ketään pyytää sitä opettamaankaan; ensinnä, koska hän ei omasta mielestään ollut tarpeeksi tyhmä moiseen, kun paljastumisen riski oli suuri. Toiseksi, koska hän ei vain voinut käydä jokaista vastaantulevaa henkilöä läpi tiedustellen, osasiko tuo kenties jotain. Omat vahvat epäilyksensä nuorukaisella toki oli, mutta ne perustuivat vain tunteeseen. Kolmanneksi, hän ei halunnut ketään, joka olisi alusta alkaen parempi kuin hän itse, sillä sitähän opettaja lähtökohtaisesti olisi. Niinpä Shay opetteli itse, eikä se juuri taitojen karttumista haitannut.


Kesälomalla, sillä ainoalla lomalla kun oli pakko matkustaa pois koulusta, Shay yritti viettää aikaansa mahdollisimman paljon kaikkialla muualla kuin siellä, mitä olisi pitänyt kutsua kodikseen. Välillä tuo tuotiin puoliväkisin takaisin, välillä nuorimies eleli pidempiäkin aikoja omillaan, niiden rahojen turvin mitä oli saanut ja säästänyt. Vaikka kokoa ja ikää karttui, ei se eikä edes taikuudenpelko antanut tuolle kovinkaan pitkäksi aikaa rauhaa. Hyvinkin pian ”kotona” opittiin, ettei tuo kummajainen saanutkaan käyttää keppiään, joten mitään vaaraa ei ollut; lisäksi suurin osa ei edes tiennyt Shayn opiskelevan taikuutta, kunhan tuo oli jossain kaukaisessa sisäoppilaitoksessa, muuta ei tiedetty. Pari kertaa Shay kuitenkin hermostui ja loitsi, saaden näin muutamankin varoituksen ja ennen pitkää oli valittava, oliko yksi loitsu koulusta erottamisen ja sauvan katkaisemisen arvoista. Ei se ollut, joten sama meno jatkui kuin ennenkin, ehkä vielä entistäkin ikävämpänä nyt, kun nuorukainen oli kasvanut ja saanut uuden, kumman piirteen; taikuuden.
Ennen pitkää koitti kuitenkin täysi-ikäisyyden päivä. Kaikkiin sääntöihin totaalisen kyllästynyt nuorimies onnistui saamaan jälleen huomautuksia jästien nähden taikomisesta, mutta se ei enää tekemistä haitannut. Kaikki viha, mikä oli jäänyt kostamatta, purkautui kerralla, ja ensimmäinen, johon Shay kidutuskirousta kokeili, oli tuo perheen pää, jonka toimesta nuorukainen oli saanut vuosikausia kestää kaikkea, ahdistusta, kipua, pelkoa, unettomuutta… Kaikki se tuntui saavan tyydytyksensä silloin, kun näki tuon kärsivän jaloissaan. Shay oli tyytyväinen. Hän oli viimeinkin voimakas, ei enää heikko ja noin vain sorrettavissa. Ei enää koskaan.

Pienten, joskin aluksi riittävien perintörahojen turvin nuorukainen muutti omilleen. Tuolla oli oma asunto Lontoossa, ei aivan keskustassa sillä siihen rahat eivät riittäneet. Vaikka Shay vihasikin ajoittain ihmisten hälinää ympärillään, ei tuo aikonut varustaa loitsuin mitään pientä metsämökkiäkään asuakseen erakkona. Monesti nuorimies kuitenkin tapasi matkustaa ilmiintymällä, viettää aikaa itsenään jossain syrjäseudulla. Pieniä töitä, enemmän ja vähemmän laillisia, tuli ja meni, mikään ei jaksanut toistaiseksi kiinnostaa kauempaa kuin hetken. Miksi siis mihinkään takertuakaan? Shayn mielestä kiintymys toi vain luopumisen tuskan, luopumisen tuska taas oli heikkoutta, mikä ei kuulunut niihin tunteisiin joita Shay aikoi tuntea.

Valta, alistaminen. Mikä olisi sen parempi tunne, kun tuntea toisen väistyvän tieltään, saada tuo ymmärtämään, kuka käskee? Kuinka voi tanssittaa muita täysin tahtonsa mukaan, nähdä tahtojen murtuvan ja päiden painuvan? Ei Shay itseään psykopaattina pitänyt. Hänellä ei vain ollut kykyä empatiaan, ei muiden huomioimiseen. Muut olivat yhdentekeviä, kunnes yrittivät polkea hänet jalkoihinsa. Silloin Shay näytti, ettei ollut enää tallottavissa, kävi kimppuun ja nuiji tahtonsa läpi. Ihmiset osin huvittivatkin tuota, ja ennen pitkää nuorukainen nautti vallastaan alistaa.

Pushing all the mercy down, down, down
I wanna see you try to take a swing at me
Come on, gonna put you on the ground, ground, ground

Nykyisyydestä:
Shay tuntee sekä velho- että jästimaailman hyvin. Silti rakkaampi näistä on taikamaailma, sillä siellä Shay on voimakkaampi, jotenkin enemmän osa kokonaisuutta kuin jästien maailmassa. Jästien maailmassa hänellä ei jästien mittapuulla ole mitään, ei koulutusta, ei tietoa eikä taitoa. Siihen Shay ei ole kuitenkaan suostunut alistumaan, ja on hankkinut tietoa sieltä ja täältä, erilaisista jästiasioista, maailmasta, jossa hän kuitenkin on osin kasvanut. Siksi nuorellemiehelle ei ole ongelma, jos jästit velhoista tietävätkin. Pikemminkin se on parempi, sillä nyt hän on enemmän osa molempia maailmoja, tarvitsematta piilottaa taikojaan, joko jästeiltä tai valvovilta velhoministereiltä.
Nuorukainen omistaa pienen asunnon Lontoossa, tehden lyhyitä keikkatöitä milloin laillisesti, milloin laittomasti.

Perheestä:
Nuorellamiehellä ei ole perhettä. Tuo ei anna sitä nimitystä kenellekään, eikä kukaan kutsuisikaan Shayta perheenjäsenekseen. Shay toimii yksin, elää yksin ja vain itsensä varassa, miten se ikinä toimiikaan. Vanhempia tuolla ei ole enää olemassa, jästi-isän kuoltua Shayn ollessa pieni, äidin jouduttua vankilaan ja lopulta menehdyttyä. Tämän jälkeen Shay ei ole kutsunut ketään äidikseen, eikä sen puoleen isäksikään.
Äidin puolelta Shay on velhosuvusta, isän puolelta jästi. Kuitenkin molemmat vanhemmat tiesivät toistensa taustat ja hyväksyivät sen, eikä Maceachthighearnan sukukaan ollut turhan tarkka siitä, menikö joku jästin kanssa naimisiin. Siispä siltä osin Shay on saanut olla rauhassa, eikä ole joutunut sukunimeäänkään muuttamaan. Silti sukuunsa tuo ei ole yhteydessä, äidin lähisuku on kuollut ja muita tuo ei ole koskaan edes tavannut.

I'm above you, smiling at you, drown, drown, drown
I wanna kill and rape you the way you raped me
And I'll pull the trigger
And you're down, down, down

Nimestä:
Shay ei ole nuorukaisen virallinen nimi. Poika ei kuitenkaan muista edes sitä aikaa, kun joku olisi kutsunut häntä Darachiksi. Lempinimi on peräisin varhaisilta ajoilta, antoiko sen joku toinen lapsi josta se sitten tuli käyttöön, vai oliko se hänen vanhempiensa keksintöä, siitä Shay ei muista mitään. Kuitenkin aina tuo on ollut Shay, ei koskaan Darach, paitsi aivan virallisissa yhteyksissä.


Ulkoisesta puolesta:
Pitkä ja sirohko, 182cm pitkä Shay omistaa pitkät, hoikat sormet ja varsin kapeahkon ruumiinrakenteen. Tuo on selvästi miehen mallinen, muttei kuitenkaan millään muotoa raamikkaaksi kutsuttava. Raajat ovat suhteellisen kapeat, mutta jäntevän lihaksikkaat; vaikutelma on enimmäkseen hoikan siro mutta nuoreksimieheksi sopusuhtainen keho. Vaaleat hiukset ovat suorat, hieman kullankeltaiseen vivahtavat ja osin vaalearaidalliset, suhteellisen ohuet jotka roikkuvat hyvin heikoilla laineilla normaalisti pään ympärillä, tai osa hiuksista on nostettu pystyyn irokeesimaiseen kampaukseen. Shaylla on ns. pianistin sormet, vaikkei tuo ole eläessään pianoon koskenut, hyvä jos tunnistaa kyseisen soittimen. Silmät ovat violettiin vivahtavat, hieman ruskeatkin, tarkkaa värisävyä on vaikea ottaa selville. Vaikka silmät ovat suhteellisen tummat, on vasen hieman oikeaa vaaleampi.
Sirot, kauniit kasvot ovat kuitenkin miehekkäät, eikä sukupuolesta erehtymisenvaaraa ole. Parrankasvu on heikkoa, ja sekin vähä lähtee pois ajelemalla. Sopusuhtaisissa kasvoissa kulmakarvat ovat hiusten tapaan jokseenkin vaaleat, vaikkakin selvemmin värilliset kuin tukka. Iho ei rusketu helposti, mutta palaa senkin edestä. Pisamia tai muita vastaavia ei ole, iho on sileä ja hyvälaatuinen.
Violettien silmien ja komean, ellei söpönkin ulkomuodon takana piilee kuitenkin mitä raivostuttavin luonne. Ketään tuskin hurmaa ihminen, jonka empatiakyky on täysin olematon, toisista piittaaminen sellaista, ettei sitä ole. Shay välittää lähinnä itsestään eikä itsestäänkään kovin paljoa, enemmänkin tuo on ylpeä ja itsetuhoinen sadisti, joka nauttii vallantunteesta ja muiden nöyryyttämisestä joko henkisin tai fyysisin keinoin.

Pukeutumisesta:
Mikään niin turha asia kuin ulkonäkö ei jaksa Shayta kiinnostaa. Vaatteet eivät ole parhaita mahdollisia, rikkirevittyjä –usein tahallisesti- housuja, tummaa, vaaleaa; mitä vain. Joskus päällä on siistimpi vaatekappale, kauluspaita esimerkiksi, mutta tyyli heittelee laidasta laitaan. Vaikkei varsinaisesti pyrikään herättämään huomiota pukeutumisellaan, Shay kuitenkin haistattaa pitkät muiden mielipiteille ja laittaa päälleen juuri sitä, mitä itse haluaa. Gootahtava, rock-henkinen pukeutuminen on välillä valttia, toisinaan suhteellisen siisti asustus; milloin mitäkin vaatekaapista ensimmäisenä tulee käteen. Värit ovat kuitenkin useimmiten hillittyjä tai tummia, mieluiten molempia. Kirkkaankeltaista, pinkkiä tai vaaleaa violettia on turha odottaa näkevänsä miehenalun päällä, yhtä lailla kun ei vauvansinistäkään. Eikä vauvanpunaistakaan sen puoleen. Kengät ovat lähestulkoon aina tummat ja nahkaiset, joskus saappaat, joskus tennarit, joskus jotain siltä väliltä. Itse asiassa Shay ei kovin montaa vaate- tai kenkäparia edes omista, mutta valinnanvaraa löytyy siltikin.
Oikeassa kädessä on lähes aina harmaa, tummakuviollinen sormus; joskus se on kaulassa, joskus taskussa, mutta käytännössä aina nuorukaisen mukana.

Lävistyksistä ja arvista:
Nuorimies ei rakasta koruja, mutta pitää silti lävistyksistä. Oikeassa korvassa on rustolävistys, molemmissa korvissa kahdet korvareiät, joista tosin useimmiten on käytössä vain yksi jos sitäkään. Kielessä on barbell, nenänvarressa bridge, alahuulessa snakebites, musta, pallopäinen rengas molemmilla puolilla. Lisäksi Shaylla on tatuointi, oikeassa olkavarressa ornamenttimainen, musta käärme.
Arvilta ei myöskään ole tämä nuoriherra säästynyt. Jo vaalenneita, vanhempia arpia on luettelematon määrä ympäriinsä kehossa. Tuoreempia ovat käsivarressa ja reidessä olevat pitkät, ohuet, vielä punertavat jäljet; jalan arpi ulottuu huomattavan lähelle nivusia, mutta mitään arpea kummempaa vahinkoa ei kuitenkaan tapahtunut. Päänahassa on yksi arpi, ohimolla, minkä kohdalla hiukset eivät kasva, mutta muut hiukset peittävät arven niin, ettei sitä voi helpolla huomata. Kämmenen sisäpuolella oleva arpi on tuorein, ja se haittaa vieläkin osuessaan kovemmin johonkin. Kaulalla menevät solisluun poikki kolme suhteellisen samansuuntaista viiltoa, jotka ovat kuitenkin jo sen verran vaaleat, etteivät aivan pistä silmään heti ensimmäisinä.


Luonteesta:
Shayn luonnetta ei voi kehua. Sadistinen vallanhalu, pikemminkin yksittäisiä ihmisiä kuin ihmiskuntaa kohtaan, on varsin hallitseva piirre Shayn luonteessa. Nuorimies kokee tarvetta olla se, jonka tahdon mukaan asiat tapahtuvat. Minkäänlaista komentelua, minkäänlaista yritystä alistaa itseään ei Shay siedä lainkaan. Sellaisen yrittäjä saa tuntea nahoissaan, että tuli tehneeksi väärin. Kielellisesti lahjakkaana nuorimies osaa puhua, manipuloida, satuttaa ja osaisi varmasti vastakohtaisesti myös nostattaa ihmisten itsetuntoa, jos kokisi sen olevan tarpeen. Nuorimies toimii kuitenkin yksin, eikä koe tarvetta koota itselleen joukkoja taakseen. Hänen kapinansa ei kohdistu velhokuntaan, vain niihin joihinkin onnettomiin, jotka sattuvat osumaan hänen tielleen.
Nuorenmiehen voisi sanoa olevan misantropinen, ihmisvihaaja. Meenisyys on syövyttänyt empatiakyvyn täysin pois, ja kyvykkyys tuntea myötätuntoa on kadonnut. Shay ei ole aivan häiriintymätön, vaikkei itse tällaista myönnäkään. Häntä ei voi satuttaa, hän on kaiken sellaisen yläpuolella. Edes kuolema ei ole tarpeeksi suuri syy, mikä saisi Shayn luovuttamaan ja anelemaan armoa. Tosin tuo ei vain aio alistua tilanteeseen, jossa moinen valinta tulisi kyseeseen. Taikuus on kuitenkin väkevää nuoressamiehessä, joten useimmissa tilanteissa tuo on pärjännytkin –osin myöskin sen takia, että siinä missä joillakin keinot ovat rajalliset, ei Shay osaa empiä käyttää taitojaan. Tuo ei tapa huvikseen, siitä ei ole mitään iloa, mutta ei myöskään näe sitä mahdottomana.

Kenenkään huomiota ei Shay hae. Tuota pitää lähestyä itse, ja silloinkin todennäköisesti saa vain kylmän vastaanoton. Muiden ihailu ei ole miehenalulle tärkeää, ainoastaan tunteeton alistaminen ja nöyryyttäminen, jos joku uskaltaa kyseenalaistaa hänet. Aikanaan tuo opetteli täysin kyseenalaisia loitsuja, salassa, ja onnistuikin siinä hyvin. Siispä loitsuvarasto on normaalia laajempi, joskin ylimääräinen täyte ei ole suinkaan laillista. Koskaan kuitenkaan ei Shay ole jäänyt varsinaisesti kiinni, muutamia kouluaikaisia erehdyksiä lukuunottamatta. Niillä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi suuria seuraamuksia, jotta ne olisivat saaneet nuorenmiehen lopettamaan.

Kärsivällisyys ja tulisuus taistelevat koko ajan Shay olemuksessa. Joissakin tilanteissa tuo on hyvinkin kärsivällinen, sitä tuntuu riittävän loputtomiin, mutta yksinkertaista keskustelua tuo ei välttämättä siedä lainkaan vaan häipyy ovet paukkuen paikalta. Motivaatio saa kärsivällisyyden aina lisääntymään, ja tahtomissaan asioissa nuorimies on varsin pitkäjänteinen. Sen sijaan lyhyemmät tehtävät saavat tuon pinnan palamaan sekunnin kymmeneosassa, jolloin seiniä pitkin usein lentelee tavaroita ja välillä ihmisiäkin.

Jollain tapaa nuorimies nauttii toisten kärsimyksestä. Tuo on varsin kieroutunut luonteeltaan, arvaamaton, saattaa sanoa toista, tehdä täysin päinvastoin, aiheuttaa toisille ikävyyksiä vain jostain tuntemattomasta, olemattomasta syystäkin. Yhtä asiaa Shay ei kuitenkaan koskaan tee. Hän ei itke. Ei edes näytelläkseen.


Unelmista:
Shay ei todellakaan unelmoi maailman valloittamisesta, vaikka sellaisen vaikutelman nuorukaisesta herkästi saakin. Tuon unelmat ovat asia, joka ei ole selvä kenellekään, ne ovat hetkeen sidottuja pieniä välähdyksiä, jotka muuttuvat merkityksettömiksi kovinkin pian. Tilalle tulee uusia, mutta mikään ei ota toteutuakseen; kaikki tuntuu turhalta ennen pitkää, ajatukset vaihtuvat, unelmat unohtuvat.


Eläimistä:
Shay pitää eläimistä. Jonkin verran empatiakykyä tuo osoittaa eläinten kanssa, ja jostain syystä varsinkin arat eläimet saattavat antaa miehen lähestyä. Kuitenkin monet eläimet eivät myöskään voi sietää nuortamiestä lähellään, ja useimmat eläimistä suhtautuvat tuohon varauksella vaikka koskea antaisivatkin. Ehkä se johtuu juurikin rauhattomuudesta ja arvaamattomuudesta, jotka kärsivällisenkin kuoren alla kytevät.
Omistaa tasapainohäiriöstä kärsivän suopöllön Deasmhumhain, tuttavallisesti Deen.


Pientä olennaista ja epäolennaista:
-Inhoaa makeaa
-Juo alkoholia, ja viinapää on hyvä. Ei humallu helposti, vaikka välillä humalaa näytteleekin.
-Kaksikätinen
-Sai koulusta hyvän todistuksen niiden aineiden osalta, joiden ei katsonut olevan aivan huuhaata.
-Puhuu englannin lisäksi iiriä, mutta koska iirintaito on vain välttävä, ei nuorukaisen kuule puhuvan sitä yleensä muuten kuin kännissä.
-Voi pahoin jos näkee neulalla pistettävän ihoon; tätä ominaisuutta ei kuitenkaan paljasta avoimesti vaan peittelee sen täysin.
-Juo mittavat määrät kahvia päivässä, mustana.
-Ei kestä lainkaan laktoosia, kalaa tai paprikaa.


Lyriikat:
Evanescence Thoughtless (KoRn cover)

[Laurel]

Pelihistoria:

Before the dawn ~ Menneisyyteen sijoittuva yksinpeli