Tervetuloa!
Kupponen kahvia lämmittää talvella, ole hyvä. Talveen päin mentäessä ajautui velhomaailma uudenlaiseen tilanteeseen. Pimeys saapui maahan muutenkin kuin vain talven myötä, eikä kylmyyskään ole jäänyt vain ulkopuoliseksi, se kylmää yhä useamman sielua, pelko nimittäin.
Kilta kaatui maahan, klaani kohottaa petollisia kasvojaan. Kas mihin on uskominen, tule selvittämään sitä. Kenties jostain iloakin vielä löydät. Valtapeliä, seikkailua, fantasiaa, talven taikaa ja sydämetöntä kylmyyttä, joko nyt kahvin lämpö kiinnostaisi?


RPG Info

Avoimia pelejä:
- - -


Päivän Profeetta
2.10.2009
Pahkan sivuston linkit päivitetty. Pahka viettää 8.10. neli vuotis syntymäpäiväänsä, kiitoksia siis kaikille Pahkassa pelanneille ja nykyäänkin pelaaville että Pahka on saanut elää näinkin pitkään!
Uusia pelaajia ja hahmoja otetaan vastaan.

Kiinnostuneet voivat lukea myös paluuta tekevästä Demon Stalker ryhmästä täältä. Kaikki halukkaat ovat tervetulleita. Nykyään DS:ien pomona on tidiqin Murre.

Yleistä palautetta Pahkan nykyisestä tilanteesta voi laittaa tänne. Sinne saa heittää myös toiveet ja ajatukset, niin negatiiviset kuin positiivisetkin.

Killan johtajan paikka on vapaana, sekä Tylypahkan rehtorin virka. Klaanin ja Killan ylempiin arvoihin saa hakea (ja kannattaa!). Yhteyttä kiinnostuksen herätessä saa ottaa minuun, Fenfiriin yksäritse tai mailin kautta.


Pölylaatikko
Tipit

Pelaajia: 36
Hahmoja: 69

Päivän vihjeet hahmotyyppiin:
- Klaanilainen/kiltalainen
Pääsivulle
Pahkaropetus




Pages: (5) [1] 2 3 ... Last » ( Go to first unread post )

 Vapaapäivä, Varattu. Aye & Evangeline Carm
Wyrd
Posted: Aug 5 2007, 12:09 PM


Foorumiaddikti
*

Group: Velho
Posts: 803
Member No.: 250
Joined: 4-August 06



Magister Ordog

Tumman harmaaseen matkaviittaan pukeutunut Seth Leonidas Ordog käveli pitkillä askelilla kohti kolmea luudanvartta. Suurin osa vastaantulijoista kohotti kätensä tervehdykseen, toiset sen sijaan kiersivät miehen kaukaa. Pohjois Killan Magisterina miehelle oli kertynyt monia ystäviä sekä monia vihamiehiä, Tylyahossa Seth pääsi tekemiseen molempien kanssa.
Perinteisesti Seth olisi tässä vaiheessa iltaa jo huomattavan suurissa promilleissa, mutta tänä iltana hän aikoi poikkeuksellisesti pysyä selvänä. Hänellä oli tapaaminen Tylypahkan noitien ja velhojen koulun sairaanhoitajan kanssa, jota mitä ilmeisemmin kiinnosti Pohjois Kiltaan liittyminen. Tavallisesti tälläiset asiat hoiti joku toinen Kiltalainen, tavallinen jäsen tai Choisin edustaja, mutta tänä iltana Sethillä ei ollut minkäänlaista tekemistä Odiumissa, eikä pieni juttutuokio kauniin naisen kanssa tuntunut yhtään pahemmalta idealta.
Matka Kolmeen luudanvarteen ei kestänyt puoliksikaan niin kauaa, kuin Seth oli olettanut. Hän astui ovesta sisälle, ja katsoi kelloa, 18.47, no olisipa hänellä ainakin hetki aikaa juoda itsekseen.
Seth tilasi suuren tuopillisen simaa, sekä muutaman kermakaljan, ja asettui lähelle nurkkaa odottamaan.


--------------------
Rune Nordheim - Adrian Kénôse Ordog

.the.mystery.of.existence. O)))
Top
Aye
Posted: Aug 5 2007, 01:20 PM


We can fly
*

Group: Turvamies
Posts: 437
Member No.: 293
Joined: 10-November 06



Evangeline Carm

Evangeline käveli hupulliseen ulkokaapuunsa pukeutuneena Tylyahon katuja kohti kolmea luudanvartta, johon oli sopinut tapaamisen keskustellakseen Pohjois Killasta, josta oli aikaisemmin kuullut asioita, jotka kiinnostivat häntä. Hän halusi tietää lisää, sillä jos jotakin Pohjois Killan tapaista oli meneillään, hän saattoi haluta olla osa sitä. Olihan hänellä parantajantaitonsa, jotka saattoivat olla suureksikin avuksi Killan toiminnassa. Evangeline katsahti suurta kelloa erään kaupan ikkunassa, ja se näytti, että hänellä olisi vielä viitisen minuuttia aikaa saapua tapaamispaikalle. Evangeline kiiruhti askeleitaan.

Hän ei tiennyt minkänäköistä henkilöä odottaa, joten astuessaan sisään Kolmen luudanvarren ovista, hän riisui huppunsa pois päästään ja nosti hiuksensa kaavun alta sen päälle nähdäkseen paremmin Luudanvarressa olevat asiakkaat. Hän antoi hetken katseensa kiertää salissa ja käveli kuitenkin kokoajan eteenpäin kohti tiskiä. Saapuessaan tiskille, hän hymyili ystävällisesti myyjälle ja tilasi pienen kermakaljan, sillä hän halusi jotakin lämmintä. Odottaessaan tilauksensa saapumista, hän kääntyi katsomaan kohti istuvia asiakkaita. Evangeline siirsi katseensa asiakkaasta toiseen, kunnes tämän katse oli suunnattu Sethiin.

//Hyvähän se oli ^^


--------------------
Ventus, Fortius!
Evangeline Carm,
Alec Shaw, Nova Bloodworth, Arcadia Saturnia,
Tilanne

Kiitokset avasta Slytherinille.
Top
Wyrd
Posted: Aug 5 2007, 01:47 PM


Foorumiaddikti
*

Group: Velho
Posts: 803
Member No.: 250
Joined: 4-August 06



Magister Ordog

Seth joi rauhalliseen tahtiin simaansa katse suunnattuna ovelle. Hän ei ollut varma tunnistaisiko Evangeline häntä, tai tunnistaisikö hän Evangelinen, mutta luotti siihen että he huomaisivat toisensa ennemmin tai myöhemmin.
Seth riisui matkaviittansa, jonka alta paljastui musta hupullinen kaapu sekä Ordogin suvun hopeainen medaljongi, joka yleensä roikkui kaavun alla miehen rintakehää vasten. Seth oli laittanut hiuksensa siististi ponihännälle taakse, ja ajanut sängen leuastaan pois. Hän oli kaikinpuolin huomattavan paljon siistimpi kuin yleensä tavatessaan ihmisiä. Ensivaikutelma oli yleensä se kaikkein tärkein, Seth oli muistanut hoitaessaan itseään kuntoon. Ja Evangelinen liittyminen kiltaan olisi tärkeää, sillä Killalla ei toistaiseksi ollut ainuttakaan oikeasti sairaanhoitokykyistä noitaa tai velhoa, ja varsinkin kentällä siitä oli hieman haittaa.

Ovi kävi, ja sisään astui nainen, joka saattaisi sopia tuntomerkkeihin jotka Seth oli kuullut. Nainen oli nuorehko, omisti pitkät tummanruskeat hiukset sekä oletettavasti samansävyiset silmät, joita Seth ei nähnyt tältä etäisyydeltä.
Seth jatkoi simansa juomista katse suunnattuna naiseen, jonka hän oletti olevan Evangeline. Hän koetti tavoittaa naisen katseen, siinä kuitenkaan hetkeen onnistumatta. Seth hörppäsi simalasinsa tyhjäksi, ja korkkasi kermakaljat edessään. Evangelinen katse oli nyt kiinnittynyt häneen, Seth nyökkäsi naiselle ja viittasi hänet istumaan vastapäähän pientä, kahden henkilön pöytää. Seth siirsi toisen pullon pöydälle sille kohdalle, johon oletti naisen istuutuvan. Seth itse nousi seisomaan ja ojensi kätensä naiselle käteltäväksi, kun tämä olisi tarpeeksi lähellä.


--------------------
Rune Nordheim - Adrian Kénôse Ordog

.the.mystery.of.existence. O)))
Top
Aye
Posted: Aug 5 2007, 03:36 PM


We can fly
*

Group: Turvamies
Posts: 437
Member No.: 293
Joined: 10-November 06



Evangeline huomasi miehen nyökkäävän, ja hän nyökkäsi pienesti takaisin, jättäen huulilleen hienoisen hymyn. Hän kääntyi vielä tiskin suuntaan vastaanottamaan juomansa, ja käveli sitten rauhallisesti kohti pöytää laskien ensin lasin pöydälle, ja tarttuen sitten miehen käteen.
"Evangeline Carm", hän esitteli itsensä, vaikka olikin melko varma, että toinen tiesi hänen nimensä. Olivathan he sopineet tapaamisesta. Evangeline piti pienen ystävällisen hymyn huulillaan koko ajan. Evangeline tutkaili katseellaan tapaamaansa miestä. Toisen hieman kiharat hiukset olivat nyt kiinnitettyinä taakse ja hän näytti muutenkin erittäin miellyttävältä. Evangeline istui tervehtimisen jälkeen alas tuolille ja hymyili pienesti huomatessaan paikalla olevan kermakaljapullon. Hän siirsi tämän jälkeen katseensa Sethiin.

Evangeline ei tiennyt mitä odottaa tulevalta keskustelulta. Hän oli kärsimättömässä kiireessä sairaanhoitajana Tylypahkassa, mutta toisaalta, hän halusi elämäänsä jotakin muutakin, kuin ainaisia töitä. Nyt hänen työnsä olivat jo hieman vähentyneet, kun muutkin sairaanhoitajat olivat kiireissään ehtineet tehdä jo hyvin paljon. Nyt hänellä oli aikaa, ja hän saisi tutustua Kiltaan.


--------------------
Ventus, Fortius!
Evangeline Carm,
Alec Shaw, Nova Bloodworth, Arcadia Saturnia,
Tilanne

Kiitokset avasta Slytherinille.
Top
Wyrd
Posted: Aug 5 2007, 03:59 PM


Foorumiaddikti
*

Group: Velho
Posts: 803
Member No.: 250
Joined: 4-August 06



Magister Ordog

Seth kätteli naista samalla ystävällisesti hymyillen. "Sano mua vaan Sethiksi." Hän totesi ja viittasi naista istumaan. Sethistä liialliset tittelit tuntuivat kiusallisilta, ja hän koitti tehdä tämän selväksi kaikille, joiden kanssa hän tulisi olemaan tekemisissä. Seth otti pitkän huikan kermakaljastaan, ja laski pullon jälleen pöydälle. "Evangeline Carm." Seth toisti yhä suupielet hieman koholla. "Sua siis kiinnostaa Pohjois Kilta?" Seth vielä varmisti, ja otti toisen huikan kermakaljastaan. Hän mietti hetken miten selittäisi Killan toiminnasta mahdollisimman tyhjentäntävästi, puhumatta kuitenkaan liian pitkään tai liian kliseisesti. Siitä ei tulisi helppoa.
Seth katsoi Evangelinea tarkasti, antamatta sen kuitenkaan näkyä liian selvästi. Hän huomasi naisen silmät, joista toisen pupillin läpi kulki valkea viiru. Seth otti uuden huikan kermakaljastaan, ja laski sen jälleen pöydälle.
"Pohjois Kilta." Hän aloitti pienen tauon jälkeen. "Toimii hieman niin kuin aurorit, mutta ilman velvollisuutta ministeriölle. Olet todennäköisesti lukenut Päivän Profeetasta meistä, mutta toimintamme on paljon laajempaa." Seth piti jälleen pienen tauon, ja otti pienen huikan kermakaljasta edessään. "Mutta sä olet sairaanhoitajana Tylypahkassa?" Seth koetti virittää keskustelua, johon Evangelinen olisi helpompi tulla mukaan.
Seth mietti samalla naisen nimeä. Sukunimi Carm tuntui Sethistä tutulta, hän oli täysin varma että oli kuullut suvusta joskus joltakin, joka taas merkitsi sitä että Evangeline tuli velhosuvusta.


--------------------
Rune Nordheim - Adrian Kénôse Ordog

.the.mystery.of.existence. O)))
Top
Aye
Posted: Aug 5 2007, 04:34 PM


We can fly
*

Group: Turvamies
Posts: 437
Member No.: 293
Joined: 10-November 06



"Eva", hän sanoi toisen toistaessa hänen nimensä, ja naurahti pienesti tarkoittaen, että toinen voi kutsua häntä Evaksi. Hänen nimensä oli liian pitkä käytettäväksi normaalissa jutustelussa. "Kiinnostaahan se", hän vastasi lyhyesti toisen kysymään ja joi pienesti kermakaljastaan. "Vaikken tiedäkään siitä vielä tarpeeksi", hän jatkoi, ja siristi hieman silmiään. Näiden välille tuli hetken hiljaisuus, kun Seth joi kermakaljastaan, ja sen jälkeen aloitti kertomaan itse Pohjois Killasta. Evangeline kuunteli tarkasti, sillä hän ei halunnut ymmärtää väärin, tai jättää sanaakaan kuulematta.
Kyllä, Evangeline oli lukenut Profeetasta Killan toiminnasta, mutta kokonaista kuvaa hän ei koskaan ollut saanut. Huhuja hän oli kuullut sitäkin enemmän koulun sisäpuolelta. Asioita, joista ei kuitenkaan lehti maininnut mitään.
"Olen lukenut Profeettaa, mutta.. arvelinkin, että Kilta ei ole ainoastaan lehden sanojen takana", hän sanoi pienen tauon jälkeen. Tämä ei kuitenkaan tuonut hänelle vielä tietoa itse Killan toimintatavoista, vaikka niistäkin hän oli saattanut joskus kuulla. Evalla ei kuitenkaan ollut kiire minnekään, joten hän joi jälleen hieman kermakaljastaan ja kuuli samassa Sethin kysymyksen.
"Olen, kyllä. Alle vuoden tosin.. vasta", hän vastasi ja tarkkaili hetken Sethiä katseellaan. Hetken kuluttua hänen huulilleen nousi kuitenkin hymy, joka olisi saattanut jäädä huomaamatta, jos olisi ollut yhtään huomaamattomampi.
"Kuinka monta jäsentä Killassa tällä hetkellä on?", hän kysyi rauhallisella äänellä hetken kuluttua.


--------------------
Ventus, Fortius!
Evangeline Carm,
Alec Shaw, Nova Bloodworth, Arcadia Saturnia,
Tilanne

Kiitokset avasta Slytherinille.
Top
Wyrd
Posted: Aug 6 2007, 04:55 PM


Foorumiaddikti
*

Group: Velho
Posts: 803
Member No.: 250
Joined: 4-August 06



Magister Ordog

Eva... Seth toisti mielessään. Kaunis nimi kauniilla naisella. Pieni hymyntapainen kävi Sethin kasvoilla nopeasti tuon juodessa loputkin kermakaljastaan. Hän nyökkäsi tarjoilijalle, joka oli katsonut Sethiä hetken. Tarjoilija palasi tiskille ja nosti sieltä esiin kaksi kermakaljapulloa lisää, joita hän lähti tuomaan heidän pöytäänsä kohden. Toinen kermakaljoista oli tarkoitettu Evalle, toinen Sethille itselleen.
"Päivän profeetta..." Seth aloitti juttuaan, ja mietti hetken sanojaan. "... Antaa hieman suppean kuvan toiminnastamme." Ystävällinen hymy palasi Sethin kasvoille ja tuo työnsi toista kermakaljoista hieman lähemmäs Evaa. "Voisin viedä sut Odiumiin tänään." Seth aloitti katse kiinnitettynä naisen silmiin. "Näkisit Killan päämajan." Seth otti pitkän huikan kermakaljastaan, ja nojautui pöytää vasten.
Eva oli juuri vastannut Sethin kysymykseen työpaikastaan. "Jaajaa." Seth totesi, ja mietti hetken. "Siinä työssä ei tule ainakaan tylsää hetkeä." Seth naurahti hieman perään. Hänelle tuli mieleen muutama tilanne hänen vuosiltaan Tylypahkasta, jolloin oli tapaturmat olivat olleet kohtalaisen hämmentäviä. Mikäli Seth ei olisi kasvanut velhoperheessä, hän olisi saattanut ihmetellä useamman kerran miten on esimerkiksi mahdollista kirota jonkun naama täyteen märkiviä rupia, saati sitten miten oli mahdollista kirota jonkun luut katoamaan. Tylypahkassa sattui ja tapahtui aina.
"Killassa on arvioni mukaan hieman alle sata jäsentä. Muutama jäsenistä on töissä Tylypahkassakin." Seth vastasi naisen kysymykseen hetken mietinnän jälkeen, ja nojautui jälleen tuolinsa selkänojaa vasten. "Mistä halu tietää lisää Killasta?" Seth kysyi uteliaisuuttaan, ja jäi mielenkiinnolla odottamaan Evan vastausta. Harvemmat ihmiset halusivat lisää tietoa Pohjois Killasta elleivät he aikoisi liittyä siihen, ja vielä harvemmat halusivat liittyä siihen, johtuen Klaanin pelosta.


--------------------
Rune Nordheim - Adrian Kénôse Ordog

.the.mystery.of.existence. O)))
Top
Aye
Posted: Aug 6 2007, 07:38 PM


We can fly
*

Group: Turvamies
Posts: 437
Member No.: 293
Joined: 10-November 06



Eva joi kermakaljastaan ja naurahti hieman näiden keskustellessa Päivän Profeetasta. Hän oli varma, että Päivän Profeetalla ei ollut tietoa puoliksikaan Killan toiminnasta. Tarjoilija toi Evan eteen toisen kermakaljan ja Eva kohotti hämmästyneen kiitollisesti kulmiaan tarjoilijalle, ja käänsi sitten katseensa kohti Sethiä. Hän huomasi vasta nyt, että oli jo viimeistellyt edellisen kermakaljansa, joten juoma saapui sopivasti. Eva kuunteli miehen puhetta tämän kertoessa Odiumista. Evan täytyi myöntää itselleen, että hän ei ollut odottanut näin nopeaa tutustuttamista, mutta hän oli siitä myös kiitollinen, että niin oli käynyt.

Vasta nyt Evangeline huomasi miehen tummanharmaat silmät, jonkalaisia hän ei ollut ennen nähnyt. Eva tutki miestä hetken katseellaan ja nyökkäsi sitten.
"Odium käy minulle hyvin, jos.. todella jo luotat minuun niin paljon jo nyt", hän sanoi naurahtaen pienesti, mutta jääden sitten katsomaan Sethiä hieman kysyvällä ilmeellä.
Ei, hänen työssään ei ollut ollut yhtään tylsää hetkeä hänen Tylypahkaan saapumisestaan lähtien. Jo ensimmäisenä päivänään hän oli todennut yhden oppilaan kuolleeksi - sen jälkeen kiirettä oli riittänyt päivästä toiseen. Sairaalan tarvikkeet hupenivat päivittäin, ja vahvimpiakin rohtoja oli oltava pahojen päivien varalle varastossa jo valmiina.
"Ei todella, rauhallista ei ole ollut, mutta sitä en tosin olettanutkaan ottaessani työn", hän sanoi hymyillen miettiessään asiaa.
Kuullessaan Sethin kertovan, että Killan työntekijöitä oli Tylypahkassakin, oli Evangeline lievästi yllättynyt. Hän vilkaisi poispäin Sethistä ja antoi katseensa kiertää hetken muussa Luudanvarren väestössä. Ei hän voinut väittää, etteikö olisi epäillyt sitä, että Tylypahkassakin olisi Killan jäseniä, mutta tuntisiko hän kyseisiä henkilöitä. Voisiko olla, että hän oli törmännyt henkilöihin tuosta vain, tietämättä kuitenkaan näiden Kiltaan kuuluvuudesta. Evangeline nojasi pienesti pöytään ja käänsi katseensa Sethiin hymyillen pienesti kuullessaan toisen kysymyksen.
"Mistä mielenkiintoni?" hän sanoi toistaen kysymyksen, ennen kuin vastasi siihen. "No, jos Kilta todella on toiminnassa, miten olen siitä kuullut.. voisin sanoa, että en voi itse jäädä vain katselemaan vierestä", hän sanoi ja siristi pienesti silmiään. Evan pitkät hiukset valahtivat roikkumaan vapaiksi tämän hartioilta, kun tämä nojasi eteenpäin.


--------------------
Ventus, Fortius!
Evangeline Carm,
Alec Shaw, Nova Bloodworth, Arcadia Saturnia,
Tilanne

Kiitokset avasta Slytherinille.
Top
Wyrd
Posted: Aug 7 2007, 11:15 AM


Foorumiaddikti
*

Group: Velho
Posts: 803
Member No.: 250
Joined: 4-August 06



Magister Ordog

Seth katsoi Evaa hetken sanomatta mitään. "Kyllä mä huomaan kehen voi luottaa ja kehen ei." Hän totesi, ja otti pitkän huikan kermakaljastaan. Seth huomasi jo Evan olemuksesta, että tämä tuskin kuuluisi Klaaniin, tai varsinkaan hyljättyihin. Odiumkin oli varsin hieno paikka, lukuunottamatta ulkopuolta tai valonpuutetta sisällä. Odium olisi tähän aikaan varmaankin kohtalaisen tyhjänä, johtuen siitä että suurin osa jäsenistä oli suorittamassa tälläkin hetkellä jotakin tehtävää, ja Seth sekä Eva saisivat todennäköisesti olla kohtalaisen rauhassa Odiumissa. Ei niin, etteikö Seth saisi rauhassa käveltyä Odiumissa johtuen hänen asemastaan, mutta kauniin uuden naisen saapuessa saattaisi muutama Killan miespuolisista jäsenistä hieman villiintyä.
Seth nyökkäsi pienesti Evan kommentille siitä, miten Tylypahkassa ei ole sairaalasiiven osalta rauhallista, Sethin arvellen koskaan. "Jotkin asiat eivät näemmä muutu." Hän totesi, ja otti uuden huikan kermakaljastaan. Tämä kermakalja saisi jäädä viimeiseksi, sillä kermakaljaa, sekä huomattavan paljon muita juomia löytyisi Sethin yksityisistä varastoista Odiumissa. Mikäli he olivat vielä menossa sinne, niin saattaisi olla että muutamat shotit Ogdenin vanhaa tuliviskiä tulisi nautittua.
Seth kuunteli hiljaisena Evan selittäessä mistä hänen mielenkiintonsa Kiltaan johtui. Vastauksen kuultuaan hymy Sethin kasvoilla leveni. Hän ei olisi voinut todeta muuta kuin sanan "vau." Naisessa oli oikeaa asennetta Kiltalaiseksi. "Loistavasti perusteltu." Seth totesi miltei ylpeänä. "Juuri tuollaista asennetta jokaiselta Kiltalaiselta pitääkin löytyä."

Tarjoilija palasi hakemaan tyhjät kermakaljapullot pöydästä. "Käydäänkö jossain?" Seth kysyi, mielessään tupakalla käynti. Hän ei ollut täysin varma kehtaisiko hän kolmen luudanvarren alueella pistää tupakaksi, eikä myöskään siitä miten hänen seuransa suhtautuisi siihen. Sairaanhoitajilla oli Sethin mielestä ikävä tapa varoitella tupakan vaaroista, jotka saivat Sethin olon huomattavan kiusaantuneeksi.


--------------------
Rune Nordheim - Adrian Kénôse Ordog

.the.mystery.of.existence. O)))
Top
Aye
Posted: Aug 7 2007, 11:56 AM


We can fly
*

Group: Turvamies
Posts: 437
Member No.: 293
Joined: 10-November 06



Eva nyökkäsi pienesti toisen sanoille luottamuksesta. Hän oli yllättynyt, mutta samalla kiitollinen. Jos hän todella näin nopeasti vaikutti henkilöltä, johon voi luottaa, ei hänellä ollut mitään sitä vastaan. Evangeline mietti Odiumia, josta nämä hetki sitten olivat keskustelleet. Killan päämaja, paikka, johon hän saattaisi jo hetkien kuluttua tutustua. Evangeline joi jälleen hieman kermakaljastaan ja piti käsiään juotavan ympärillä lämmittääkseen niitä.
"Ei, eivät muutu", Evangeline vastasi ja tässä vaiheessa hän vasta ymmärsi puhuvansa toisen Tylypahkalaisen kanssa. Eva ei tiennyt mistä se johtui, mutta jostain syystä hän ei ollut automaattisesti ajatellut miestä Tylypahkassa koulunsa käyneeksi. Hän kuitenkin väisti ajatuksiaan ja hymyili pienesti itsekin, kun huomasi miehen kasvoille nousevan hymyn hänen vastauksensa jälkeen. Eva naurahti kuullessaan 'vaun' ja vilkaisi katsettaan poispäin miehestä kermakaljaansa nopeasti, mutta katse nousi kuitenkin takaisin Sethiin.
"Kiitos, varmasti muiltakin kiltalaisilta löytyy samanlaista asennetta", hän sanoi ja ainakin kuvitteli niin, sillä hän ei osannut vielä kuvitella muitakaan syitä, joiden takia ihmiset liittyisivät Kiltaan. Toisaalta, hän ymmärsi, että niitä kuitenkin saattoi olla - liikaakin.

Hetken kuluttua Evangeline joi kermakaljansa tyhjäksi, ja pienen ajan päästä tarjoilija kävikin hakemassa tyhjät pullot pöydästä. Evangeline hymyili nopeasti tarjoilijalle kiitokseksi ja nyökkäsi tälle samalla hieman. Hän kääntyi tämän jälkeen katsomaan kohti Sethiä ja kohotti pienesti toista kulmaansa tämän kysymykselle. Eva nyökkäsi pienesti vastaukseksi, vaikka hän ei saattanutkaan tietää, mitä toinen kysymyksellä tarkoitti.
"Käydään vain", hän sanoi myös.
Eva kuitenkin luotti nyt toiseen jo sen verran, että luultavasti hän tiesi, mitä oli tekemässä. Evangeline nousi ylös rauhallisesti ja asetti hiuksensa tumman matkaviitan hupun alle niin. Se oli tapa, joka hänelle oli pinttynyt pienestä asti. Muuten hiukset olisivat tiellä. Huppua hän ei kuitenkaan laittanut päähänsä. Tämän jälkeen hän asetti kahvilan tuolin pöydän alle siististi ja kääntyi katsomaan Sethiä miettien, mitä mies oli tarkoittanut.


--------------------
Ventus, Fortius!
Evangeline Carm,
Alec Shaw, Nova Bloodworth, Arcadia Saturnia,
Tilanne

Kiitokset avasta Slytherinille.
Top
Wyrd
Posted: Aug 7 2007, 12:16 PM


Foorumiaddikti
*

Group: Velho
Posts: 803
Member No.: 250
Joined: 4-August 06



Magister Ordog

Seth nyökkäsi Evalle. "Löytyy, siksi he ovatkin Killassa." Hän totesi, ja hymyili pienesti. Kilta oli kasvanut päivä päivältä, ja jäsenten taso ei ollut laskenut missään vaiheessa. Heidän toimintansa oli hyvin organisoitua, ja oikeudenmukaista. Ja hän, Seth, johti koko touhua. Hetkellinen ylpeys sai Sethin hetkeksi hiljaiseksi. Hän ei tiennyt, halusiko Eva tosiaan liittyä Kiltaan, vai etsikö hän vain tietoja, mutta nainen olisi enemmän kuin tervetullut liittymään. Tapaamisesta oli ollut hyötyä jo tässä vaiheessa. Seth olisi toki voinut selvittää asiat kirjeissäkin, mutta kirjeillä ei ikinä saanut toisesta niin oikeaa kuvaa kuin tämän tapaamalla. Sethiä ei harmittanut yhtään, että hän oli uhrannut vapaapäivänsä tähän, sillä harvoin hän sai samantasoista seuraa Tylyahon reissuilleen.
Seth nyökkäsi pienesti Evan myöntyessä ulkoiluun. Seth nousi seisomaan ja laittoi matkaviitan ylleen. Hän jätti sen edestä auki niin, että Ordogin suvun hopeinen medaljoni näkyi sen alta. Hiukset hän laittoi siististi ponnarille jotteivät ne tulisi naaman eteen mahdollisessa tuulessa.

"Kiitos." Hän totesi tiskin toiselle puolelle lähtiessään kohti oviaukkoa. Toinen käsi etsi povitaskusta kovaa hopeista rasiaa, jonka sisältä hän löytäisi tupakkansa. "Unohdin kysyä." Seth totesi heidän päästyään ulkoilmaan. "Haittaako jos pistän tupakaksi?" Seth kyllä puhaltaisi savut pois naisen naamalta niin ettei tämä joutuisi kärsimään Sethin turmiollisista tavoista.
"Jos käveltäisiin pieni lenkki, ja sen jälkeen voisin näyttää sulle Odiumia mikäli vielä haluat tulla." Seth totesi, ja johdatti naisen lähellä oleville penkeille. Seth toivoi naisen tulevan, sillä hän oli jokseenkin ylpeä Odiumista, ja halusi näyttää sen Evalle. Sitäpaitsi, Odiumissa saattoi keskustella rauhallisemmin pelkäämättä kenenkään hyökkäävän tai häiritsevän keskustelua muuten.


--------------------
Rune Nordheim - Adrian Kénôse Ordog

.the.mystery.of.existence. O)))
Top
Aye
Posted: Aug 7 2007, 12:43 PM


We can fly
*

Group: Turvamies
Posts: 437
Member No.: 293
Joined: 10-November 06



Eva nyökkäsi pienesti ja käveli kohti ovea. Samalla hän huomasi miehen kaulassa riippuvan medaljongin. Eva piti katseensa siinä hetken, mutta siirsi sitten katseensa takaisin kohti ovea. Hän muisteli nähneensä kyseisen tunnuksen aikaisemmin, ja vaikka hän ei muistanutkaan paikkaa tai aikaa, hän tiesi, että kyse oli puhdasverisen suvun tunnuksesta. Hän yritti muistaa suvun nimeä, mutta se ei tullut hänen mieleensä vielä.

Ulkopuolella Evangeline kääntyi katsomaan Sethiä tämän puhuessa.
"Ei tietenkään haittaa", hän sanoi hymyillen hieman. Useasti hän oli törmännyt samankaltaiseen tilanteeseen. Parantaja tai ei - oli hän silti siviilissä aivan normaali ihminen. Useat hänen opiskelijatoverinsa parantajaopistossakin olivat pitäneet paheitaan sopimattomaksi parantajakoulutukseen, mutta loppujenlopuksi paheiden poistaminen kuului ainoastaan heidän työkuvaansa. Heidän työhönsä kuului pitää luentoja 'vaarallisista asioista' nuorille, vaikka siitä eivät itse samaa mieltä olisikaan.
"Ei mitään sanottavaa pientä rauhallista lenkkiä vastaan, ja Odiumiin.. tietysti, se käy", hän jatkoi hymyillen hieman huvittuneesti, mutta erittäin vähän. Hymy vain kävi Evan kasvoilla.

Medaljongi häiritsi vieläkin Evangelinea, mutta hän työnsi asian syrjään. Asiat tulivat paremmin mieleen, kun niitä ei ajattelisi. Odium, Eva ei tiennyt mitä odottaa siltä. Hän ei tiennyt halusiko tavata muita kiltalaisia vielä, sillä hän tiesi tuntevansa itsensä ulkopuoliseksi, vaikka sitä ei ulospäin näyttäisikään. Toisaalta, oli hyvä mahdollisuus, etteivät he muita kiltalaisia tapaisikaan. Eva naurahti hieman hetken kuluttua itsekseen ja käänsi katseensa Sethiin näiden kävellessä.


--------------------
Ventus, Fortius!
Evangeline Carm,
Alec Shaw, Nova Bloodworth, Arcadia Saturnia,
Tilanne

Kiitokset avasta Slytherinille.
Top
Wyrd
Posted: Aug 7 2007, 01:39 PM


Foorumiaddikti
*

Group: Velho
Posts: 803
Member No.: 250
Joined: 4-August 06



Magister Ordog

Seth yllättyi pienesti kuullessaan ettei Evaa haittaisi hänen tupakointinsa. "Kiitos." Hän totesi hieman hymyillen, ja avasi hopeaisen rasian. Seth istuutui penkille, ja kaivoi yhden tupakan esiin. Hän nosti sen huulilleen ja sytytti sen sauvallaan. "Odium on todennäköisesti hieman tyhjempi kuin yleensä." Seth aloitti, ja veti pitkät henkoset tupakastaan. "Että saadaan todennäköisesti olla melkein rauhassa." Seth ei tiennyt olisiko tiedolla väliä, mutta hän itse piti kiusallisena olla paikassa josta ei tuntenut miltei ketään. "Jos sulle maistuu, niin voidaan varmaan syödä tai juoda jotain siellä samalla."
Yleensä ihmiset eivät uskaltaneet tai kehdanneet puhua Sethille niin paljoa, johtuen hänen asemastaan Pohjois Killassa. Hän oli kuitenkin loppujen lopuksi tavallinen velho, ja siksi hän arvostikin suuresti Evan vapautuneisuutta.

Seth huomasi naisen katseen viipyneen hetken hänen medaljongissaan. "Ordog." Hän totesi, ja katsoi naista silmiin. "Medaljongi siis. Ordogin suvun medaljongi." Sethille kyseisellä medaljongilla oli huomattava tunnearvo johtuen siitä että se muistutti häntä hänen sukulaisistaan sekä verenperimästään. Seth ei ollut hetkeen käynytkään tapaamassa sukulaisiaan, mies kävisi kun hänellä olisi enemmän aikaa. Hänellä oli jopa hieman ikävä muita Ordogin suvun jäseniä, joista hän ei ollut ennen välittänyt niinkään paljoa.

Seth poltti loputkin tupakkaansa varsin vauhdilla, ja käänsi taas katseensa Evaan. "Haluatko käydä vielä jossain, vai menemmekö nyt Odiumiin? Mikäli siis haluat vielä tulla." Seth piti asianaan varmistaa asia vielä, sillä ei hän väkisin halunnut ketään viedä mihinkään. Odiumissa kuitenkin keskustelurauha olisi huomattavasti eri tasolla, kuin Tylyahon hieman ruuhkaisilla kaduilla. Mikäli väärä velho tai noita sattuisi huomaamaan Evan Sethin seurassa, häntä pidettäisiin suoraan Kiltalaisena, joka asettaisi naisen pieneen vaaraan mikäli hän sattuisi samaan paikkaan viettämään iltaansa, ja mikäli kyseinen noita tai velho sattui silloin tekemään jotakin, olisi se jossain määrin Sethin syytä.


--------------------
Rune Nordheim - Adrian Kénôse Ordog

.the.mystery.of.existence. O)))
Top
Aye
Posted: Aug 7 2007, 02:01 PM


We can fly
*

Group: Turvamies
Posts: 437
Member No.: 293
Joined: 10-November 06



Eva piti miehen sanoista, jossa hän kertoi, että Odium olisi tänään hiljaisempi kuin yleensä. Sitä hän oli odottanutkin. Hän halusi tietää enemmän, ennen kuin joutuisi keskustelemaan muiden kiltalaisten kanssa. Toki hän halusi heihinkin tutustua melko nopeasti. Evan täytyi myöntää itselleen, että nälkä olikin jo kasvanut hänen sisällään jonkin verran. Hän oli syönyt viimeksi aamulla, ja kiireidensä takia hän oli melkein myöhästynyt tästä tapaamisestakin, joten syöminen oli jäänyt taka-alalle. Niin tosin kävi hänelle useasti, mutta hänen vartalonsa oli jo tottunut hänen vaihteleviin ruoka-aikoihinsa.
"Kuulostaa hyvältä", hän vastasi toiselle supistaen tähän vastaukseen kaiken, mitä hänellä oli miehen aikaisemmista puheista sanottavaa.

Eva ymmärsi, että Seth oli selkeästi huomannut hänen katseensa viipyneen toisen medaljongissa. Evangeline hymyili nopean ystävällisesti, ja samalla hieman pahoittelevalla katseella omaa mielenkiintoaan medaljongia kohtaan. Hän ei halunnut pakottaa toista kertomaan itsestään tietoja, jos toinen ei halunnut. Nyt se kuitenkin oli käynyt ilmeisen kätevästi.
"Ordog", hän toisti toisen sukunimen, ja muisti nyt täysin kaiken, mitä hän suvusta muisti tai oli kuullut. Hän tarkkaili hetken miestä katseellaan ja käänsi hetkeksi katseensa harhailemaan kadulla ohikulkevia velhoja ja noitia, joista jokainen kiirehti omiin asioihinsa. Tällä kertaa Evangeline oli tyytyväinen, ettei kuulunut itse noihin, jotka näyttivät niin stressaantuneilta ja kiireisiltä. Kerrankin hänellä oli aikaa.

Eva ei ollut istunut penkille, vaan oli jäänyt seisomaan penkin eteen. Hän suoristi hieman käsillään huppuaan ja siirsi sitten katseensa takaisin Sethiin. Hän tunsi hetkenomaista kunnioitusta miestä kohtaan, ja käänsi siksi katseensa jälleen poispäin hetkeksi. Hän tiesi olevansa puhdasverinen, mutta hänen sukunsa ei yltänyt yhtä korkealle, kuin Ordogien, sen hän tiesi. Eva käänsi puhetta kuullessaan katseensa takaisin toiseen. Hän hymyili pienen ystävällisesti ja nyökkäsi hieman.
"Odium käy minulle. En voi väittää, ettenkö olisi odottanut sinne pääsemistä", hän sanoi naurahtaen hieman.


--------------------
Ventus, Fortius!
Evangeline Carm,
Alec Shaw, Nova Bloodworth, Arcadia Saturnia,
Tilanne

Kiitokset avasta Slytherinille.
Top
Wyrd
Posted: Aug 7 2007, 03:44 PM


Foorumiaddikti
*

Group: Velho
Posts: 803
Member No.: 250
Joined: 4-August 06



Magister Ordog

Seth huomasi ettei nainen aikonutkaan istua, ja nousi itsekin seisomaan poltettuaan tupakkansa loppuun. Iltahämärä sai Tylyahon näyttämään tavallistakin ruuhkaiselta mutta jollakin tapaa myös huomattavan upealta. Liikkeitä liikkeiden vieressä, useista ikkunoista näkyi valtavia asiakasmääriä sekä muutamia myyjiä jotka koettivat pysyä tilausten perässä. Juuri tähän aikaan alkaisivat baarit täyttyä juhlijoista. Huomaamattomasti huokaisten Seth kohotti katseensa takaisin Evan silmiin. "Heti kun olet valmis, niin voidaan ilmiintyä. Käy varmaan helpommin niin, että ilmiinnytän meidät molemmat." Seth totesi hieman mietiskelevään sävyyn. "Koska Odiumiin on hieman hankalaa ilmiintyä jollei tiedä missä se on." Seth viimeisteli lauseensa ja sai huulilleen vienon hymyn. Odiumin ympärillä oli huomattava määrä loitsuja jotka estivät ei-haluttujen tunkeilijoiden pääsy alueelle.
Hymy leveni hieman Sethin kuullessa Evan toteavan Sethin suunnitelman "kuulostavan hyvältä". Seth vilkaisi kelloaan, 19.28. Odium oli tähän aikaan miltei tyhjimmillään. Kokemuskesta Seth tiesi vapaapäivää viettävien olevan tähän aikaan jossakin muualla kuin Odiumissa. Tällä kertaa tilanne ei kuitenkaan haitannut Sethiä, sillä hän halusi pitää Evan vielä hetken "itsellään". Puhuminenkin olisi huomattavan paljon helpompaa kun ympärillä ei olisi liikaa Kiltalaisia raportoimassa viime tehtävistään.

"Jos siis olet valmis?" Seth totesi ja ojensi kätensä Evalle odottaen että tuo tarttuisi siihen. Seth ei ollut täysin varma, mitä mieltä Eva oli ilmiintymisestä, mutta Odiumiin ei juuri muilla keinoilla päässyt, ellei sitten jaksanut kävellä ja uida huomattavaa matkaa. "Ilmiinnytän meidät hieman Odiumin ulkopuolelle." Hän vielä totesi perään, ja nosti vapaalla kädellään hupun päänsä peitoksi.

Sivusilmällään Seth huomasi hieman kauempana olevan muutaman noidan tai velhon, jotka katsoivat heitä hieman turhankin kiinnostuneesti. Käsi, jota ei ollut ojennettu Evalle, puristui sauvan ympärille huomaamattomasti.


--------------------
Rune Nordheim - Adrian Kénôse Ordog

.the.mystery.of.existence. O)))
Top


Topic OptionsPages: (5) [1] 2 3 ... Last »



Hosted for free by InvisionFree (Terms of Use: Updated 7/7/05) | Powered by Invision Power Board v1.3 Final © 2003 IPS, Inc.
Page creation time: 0.5468 seconds | Archive