/// Siis jatkoa pelille New Beginning without Memories. ///

Janna istui junassa seuraten maisemien vaihtelua. Kira ei ollut palannut, joten Janna ei ollut uskaltanut poistua junasta. Maisemat vaihtuivat hurjaa vauhtia junan kiitäessä läpi talviyön. Vieressä oeva aukinainen ikkuna päästi sisään lunta, jota oli kasautunut yllättävän paljon vastapäiselle penkille. Janna odotti liikkumatta. Ehkä toinen palaisi vielä ikkunasta.
Janna istui paikoillaan vielä hetken, kunnes päätti sulkea ikkunan. Pääsyy oli, että ohi kulkenut kondyktoori oli huomauttanut asiasta kahdesti. Janna oli luvannut, ettei kertoisi toisen taikajutuista mitään, joten hän päätti sulkea ikkunan sen sijaan, että selittäisi asiaa sen tarkemmin. Tyttö nousi keppiensä varaan ja tarttui ikkunaan yrittäen vetää sitä kiinni. Ikkuna oli kuitenkin liian tiukassa ja Janna joutui pudottamaan kepppinsä saadakseen sen kiinni. Ikkunan sulkeutuessa Janna kaatui samalla lattialle. Ketterästi hän tarttui toiseen kepeistä ja nosti itsensä pystyyn sen varassa. Vastapäiselle penkille kasaantuneen lumen hän pyyhki lattialle, vaikka penkki olikin märkä. Se kyllä kuivuisi.
Matkustajavaunussa oli ollut kolme matkustajaa heidän saapuessaan sinne. Nyt kaksi tyttöä olivat lähteneet ja takana istuva vanhempi herra oli torkuilla. Vaunuun oli kuitenkin saapunut nuori nainen, kaksi miestä ja eräs poika, jotka istuivat lähekkäin kauempana.
Janna lysähti penkkiään vasten ja juna tuntui kuin ajatuksen voimasta hiljentäävän vauhtiaan. Tyttö alkoi olla väsynyt, koska kello oli jo yli yhdeksän. Jannan yläpuolella oleva kello näytti 21.53, mutta joku mies oli kulkenut ohi ja sanonut sen olevan väärässä. Samassa kuului kuulutus, joka ilmoitti junan saapuneen paikkaan nimeltä Didcot. Janna ei jaksanut välittää, mutta valpastui tiedottajjan kertoessa, että seuraava pysäkki oli Oxford. Janna ei tiennyt pitäisikö hänen nousta pois junasta vai ei. Kaupunki oli täysin tuntematon, joten hän ei voinut kuin toivoa Kiran palaavan tai jonkun auttavan.
Juna nytkähti liikkeelle ja Janna alkoi katsella ympärilleen etsien apua ympärillä olevista ihmisistä, joista kukaan ei tosin näyttänyt erityisen avuliaalta. Janna henkäisi ja nojautui takaisin penkkiä vasten. Ehkä oli parempi olla huolehtimatta. Hän laittoi kätensä taskuihinsa ja tunsi samalla paperimytyn, jonka oli löytänyt sieltä aiemmin. Janna avasi paperinpalan ja ällistyi. Paperissa luki isoilla tikkukirjaimilla kaksi sanaa: 'JANNA' ja 'TULI'. Paperi oli pahoin töhryssä ja siinä saattoi olla muutakin, mutta tyttö ei saanut siitä selvää. Nämäkin sanat olivat melkolailla arvailuja.
'Kummallista', Janna mietti. 'Ensin teksti seinässä ja nyt tämä lappu. Minä taidan tosiaan olla Janna. Hän oli niin syvällä ajatuksissaan, ettei huomannut ympäröivää maailmaa.
'Outoa.'